Tammikuussa 2001 Helsingin yliopistossa tarkastettiin STAKESin tutkijalääkäri Kirsi Viisaisen väitöskirja "Synnytyshoidon valintoja - missä voi synnyttää". Väitöskirja käsitteli synnytyspaikan valintaa paitsi terveydenhuollon ja sosiaalitieteellisenä kysymyksenä, myös yksilön valinnanvapauden kannalta.
Tanskalaisen vastaväittäjän, professori Finn Kamper-Jörgensenin mukaan Suomen synnytyskulttuuri oli pohjoismaiden konservatiivisinta. Hän totesikin, että täkäläisiä käytäntöjä tuntuvat yhä sanelevan entisen Itä-Saksan mallit.
Kymmenen vuotta on kulunut, mutta onko mikään muuttunut? Pieniä synnytysyksiköitä on suljettu yhä kiihtyvällä tahdilla, jopa Länsi-Uudenmaan aluesairaala Tammisaaressa, joka oli WHO:n tunnustuksen saanut perhekeskeisen ja vauvamyönteisen synnytysten hoidon edelläkävijä.
Viisaisen väitöskirjaan liittyvät julkaisut ovat edelleen ajankohtaisia. Viisainen huomasi jo tuolloin matkasynnytysten määrän lisääntyneen sitä mukaa, kun pieniä synnytysyksiköitä lakkautettiin ja synnytyksiä keskitettiin suuriin sairaaloihin.
Tutkimuksessa verrattiin myös synnytysten hoitotuloksia eri sairaalatyypeissä.Väitöskirjan mukaan pienet yksiköt ovat yhtä turvallisia kuin suuretkin, jos järjestelmän porrastus toimii.
Tätä päätelmää tukevat myös UNICEF:in ja WHO:n laatimat Baby-Friendly ja Mother-Friendly-kriteerit, jotka yhdistettiin yhteistyössä IMBCO:n (The International Mother Baby Childbirth Organization) kanssa. Työryhmän julkaisu ”10 askelta optimaalisiin äitiyshuoltopalveluihin” perustuu 163 maassa tehtyihin äitiyshuollon seurantatutkimuksiin, ja sitä ovat olleet luomassa asiantuntijat kaikkialla maailmassa.
Sosiaali- ja terveysministeriön suosituksen mukaan tulisi pyrkiä vähintään tuhannen synnytyksen yksiköihin vuositasolla. Tämän mukaan pienimmissä yksiköissä ei henkilökunnalle kerry riittävästi rutiinia. Rutiinia olisi toki helpompi kartuttaa, mikäli naiset saisivat itse valinnoillaan lisätä
pienten yksiköiden synnytysmääriä.
Islannissa koko maan väkiluku vastaa suunnilleen Pirkanmaan sairaanhoitopiiriä. Maassa syntyy vuosittain reilut 4000 lasta. Suomalaisella politiikalla Islannin synnytyksiä hoidettaisiin enää vain Reykjavikin yiopistosairaalassa. Valtaosa eli n.70% synnytyksistä tapahtuukin Reykjavikissa. Akureyrissa synnyttää n. 10% naisista. Yksiköitä, joissa on noin 50 synnytystä vuodessa ovat Keflavik, Akranes, Selfoss, Neskaupstadur ja Isafjordur. Näiden lisäksi muualla tapahtuneita synnytyksiä on koko maassa lähes 2%.
Islannin perinataaikuolleisuus on 5,7 lasta tuhatta syntynyttä kohti, eli sama kuin Suomella, Ruotsilla, Norjalla ja Japanilla. Islannin vanhan lain mukaan naisilla on oikeus päättää synnytyspaikkansa. Pienten yksiköiden ammattitaitoa vaalitaan siten, että henkilökunta osallistuu säännöllisesti täydennyskoulutukseen ja käytännön harjoitteluun Reykjavikissa.
Jos meillä pienen sairaaalan ammattitaitoisten kätilöiden ja lääkärien osaamista pidetään riittämättömänä, on suorastaan liikuttavaa luottamusta ambulanssien ensihoitajien taitoihin puhua ambulanssien ”synnytysvalmiudesta”.
Ambulanssien ensihoitajien synnytyskoulusta ei voi edes rinnastaa kätilöiden ammattitaitoon. Aluesairaaloiden kätilöillä on 4,5 vuoden ammattikoulutus ja vuosien käytännön kokemus, vaikka synnytysten vuositahti olisi alle 1000.
Kaikilla pitkämatkalaisilla ei ole turvanaan edes sitä ambulanssia, vaan vauvoja syntyy henklöautoihin, takseihin ja sairaaloiden ovensuihin. Voiko kukaan edes kuvitella matkalla tapahtuvan synnytyksen mukanaan tuomaa stressiä, pelkoa ja kivunlievityksen olemattomuutta? Kätilö on synnyttäjän paras tuki, tietopankki ja turva. Ilman asiantuntevaa kätilöä ei saisi yksikään nainen joutua synnyttämään.
Jopa teuraskarjan kuljettamista säätelevät lait ja asetukset. Synnytyttävää naista sen sijaan voidaan nakella miten vain ja minne vain.
Kirjoittanut: Hanna Hirvonen
Tanskalaisen vastaväittäjän, professori Finn Kamper-Jörgensenin mukaan Suomen synnytyskulttuuri oli pohjoismaiden konservatiivisinta. Hän totesikin, että täkäläisiä käytäntöjä tuntuvat yhä sanelevan entisen Itä-Saksan mallit.
Kymmenen vuotta on kulunut, mutta onko mikään muuttunut? Pieniä synnytysyksiköitä on suljettu yhä kiihtyvällä tahdilla, jopa Länsi-Uudenmaan aluesairaala Tammisaaressa, joka oli WHO:n tunnustuksen saanut perhekeskeisen ja vauvamyönteisen synnytysten hoidon edelläkävijä.
Viisaisen väitöskirjaan liittyvät julkaisut ovat edelleen ajankohtaisia. Viisainen huomasi jo tuolloin matkasynnytysten määrän lisääntyneen sitä mukaa, kun pieniä synnytysyksiköitä lakkautettiin ja synnytyksiä keskitettiin suuriin sairaaloihin.
Tutkimuksessa verrattiin myös synnytysten hoitotuloksia eri sairaalatyypeissä.Väitöskirjan mukaan pienet yksiköt ovat yhtä turvallisia kuin suuretkin, jos järjestelmän porrastus toimii.
Tätä päätelmää tukevat myös UNICEF:in ja WHO:n laatimat Baby-Friendly ja Mother-Friendly-kriteerit, jotka yhdistettiin yhteistyössä IMBCO:n (The International Mother Baby Childbirth Organization) kanssa. Työryhmän julkaisu ”10 askelta optimaalisiin äitiyshuoltopalveluihin” perustuu 163 maassa tehtyihin äitiyshuollon seurantatutkimuksiin, ja sitä ovat olleet luomassa asiantuntijat kaikkialla maailmassa.
Sosiaali- ja terveysministeriön suosituksen mukaan tulisi pyrkiä vähintään tuhannen synnytyksen yksiköihin vuositasolla. Tämän mukaan pienimmissä yksiköissä ei henkilökunnalle kerry riittävästi rutiinia. Rutiinia olisi toki helpompi kartuttaa, mikäli naiset saisivat itse valinnoillaan lisätä
pienten yksiköiden synnytysmääriä.
Islannissa koko maan väkiluku vastaa suunnilleen Pirkanmaan sairaanhoitopiiriä. Maassa syntyy vuosittain reilut 4000 lasta. Suomalaisella politiikalla Islannin synnytyksiä hoidettaisiin enää vain Reykjavikin yiopistosairaalassa. Valtaosa eli n.70% synnytyksistä tapahtuukin Reykjavikissa. Akureyrissa synnyttää n. 10% naisista. Yksiköitä, joissa on noin 50 synnytystä vuodessa ovat Keflavik, Akranes, Selfoss, Neskaupstadur ja Isafjordur. Näiden lisäksi muualla tapahtuneita synnytyksiä on koko maassa lähes 2%.
Islannin perinataaikuolleisuus on 5,7 lasta tuhatta syntynyttä kohti, eli sama kuin Suomella, Ruotsilla, Norjalla ja Japanilla. Islannin vanhan lain mukaan naisilla on oikeus päättää synnytyspaikkansa. Pienten yksiköiden ammattitaitoa vaalitaan siten, että henkilökunta osallistuu säännöllisesti täydennyskoulutukseen ja käytännön harjoitteluun Reykjavikissa.
Jos meillä pienen sairaaalan ammattitaitoisten kätilöiden ja lääkärien osaamista pidetään riittämättömänä, on suorastaan liikuttavaa luottamusta ambulanssien ensihoitajien taitoihin puhua ambulanssien ”synnytysvalmiudesta”.
Ambulanssien ensihoitajien synnytyskoulusta ei voi edes rinnastaa kätilöiden ammattitaitoon. Aluesairaaloiden kätilöillä on 4,5 vuoden ammattikoulutus ja vuosien käytännön kokemus, vaikka synnytysten vuositahti olisi alle 1000.
Kaikilla pitkämatkalaisilla ei ole turvanaan edes sitä ambulanssia, vaan vauvoja syntyy henklöautoihin, takseihin ja sairaaloiden ovensuihin. Voiko kukaan edes kuvitella matkalla tapahtuvan synnytyksen mukanaan tuomaa stressiä, pelkoa ja kivunlievityksen olemattomuutta? Kätilö on synnyttäjän paras tuki, tietopankki ja turva. Ilman asiantuntevaa kätilöä ei saisi yksikään nainen joutua synnyttämään.
Jopa teuraskarjan kuljettamista säätelevät lait ja asetukset. Synnytyttävää naista sen sijaan voidaan nakella miten vain ja minne vain.
Kirjoittanut: Hanna Hirvonen
Kiitos Hanna!
VastaaPoistaOlet niin oikeassa.
Meitä kaikkia tarvitaan, jos meitä tosiaan huolestuttaa synnyttävän naisen kohtelu Suomessa.
On upeaa, että tämä lähtee äideistä ja naisista. Toivotaan, että se laajenee isiin ja miehiinkin.
Kätilöt ovat jo pitkään olleet huolissaan, mihin suuntaan Suomessa synnytyksien suhteen mennään.
t kätilö